Kanssakulkijana elämän viimeisessä luvussa
Sairaanhoitaja -taustani pohjalta tarjoan tietoa palliatiivisesta hoitolinjauksesta ja hoidosta sekä ymmärrystä sairauden etenemisestä ja lähestyvän kuoleman merkeistä.
Kuolindoulana kuljen rinnalla kuunnellen ja keskustellen. Aiheitamme voivat olla esimerkiksi lähestyvään kuolemaan liittyvät käytännön järjestelyt tai omien toiveiden näkyväksi saattaminen Minun Toiveeni -kirjaa täyttäen.
Miten voin olla avuksi?
PALLIATIIVINEN HOITO JA HOITOLINJAUS
-
lisätä ymmärrystä palliatiivisesta hoidosta ja sen merkityksestä
-
purkaa hoitolinjaukseen liitettyjä pelkoja ja väärinymmärryksiä
-
kannustaa pohtimaan omia toiveitaan ajoissa
-
lisätä keskustelua kuolemasta luonnollisena osana elämää
KUOLINDOULA YKSILÖN JA LÄHEISTEN TUKENA
-
läsnäolo kuolevalle ja läheiselle
-
autan sanoittamaan pelkoja ja toiveita
-
toimia tukena keskusteltaessa hoitotahdosta
-
kulkea rinnalla elämän loppuvaiheessa
-
toimia tukena niin kuolevalle kuin läheisillekin
"Voisimmeko keskittyä itse loppuvaiheen elämään vain olemalla läsnä?"
Teresa Latvajärvi
Sairaanhoitaja / kuolindoula
YAMK kliininen asiantuntija, palliatiivinen hoitotyö (sairaanhoitaja YAMK, opiskelija)
Savonia ammattikorkeakoulu
Ratkaisukeskeinen valmentaja
Valmentamo Helsinki
Terveydenhoitaja, sairaanhoitaja
Laurea Vantaa
Sairaanhoitaja, sisätaudit-kirurgia
Helsingin terveydenhuolto-oppilaitos
Seksuaalineuvoja
Metropolia Helsinki
Minun tarinani
Kuolema on kulkenut lähelläni jo syntymästä lähtien. Näin voisin kai asiaa kuvailla, sillä kaksoissiskoni kuoli kohtuun. Vanhempani olivat iäkkäitä ja raskaus 42-vuotiaalle äidilleni lienee ollut yllätys, joskin hyvällä tavalla. Perheessä oli tuolloin jo neljä lasta ennestään, kolme lasta oli menetetty. Näistä menetyksistä ei oikeastaan koskaan puhuttu.
Hautajaisissa käytiin usein, isovanhemmistani tapasin elossa vain isäni äidin. Hänenkin kuollessaan olin alle 20-vuotias. Kuolemaa en muista juuri miettineeni kuin ehkä siltä osin, että taasko menemme hautajaisiin. Tapana oli tuolloin, että arkun ollessa avoin, jätettiin jäähyväiset. Hautajaisissa käynti oli minulle normaalia ja se kuului elämään.
En muista tarkoin, milloin ajatus sairaanhoitajan ammatista alkoi vahvistua. Lähtökohtaisesti haaveeni oli lähteä kehitysmaihin, mutta asiat menivät toisin. Vuosien varrella työ kuoleman läheisyydessä alkoi tuntua yhä merkityksellisemmältä ja tiedän sen olevan minun tieni.
Toisaalta vuosien kuluessa ja ajan saatossa olemme jälleen erkaantuneet kuolemasta osana luonnollista elämänkulkua. On vaikea päästää irti ja haluamme tutkimuksia ja hoitotoimenpiteitä, jotka vain pitkittävät elämää ja näin ollen lisäävät kärsimystä. Voisimmeko keskittyä itse loppuvaiheen elämään vain olemalla läsnä?
Työni on vienyt minut palliatiiviselle ja saattohoito-osastolle. Olen ollut tässä työssä jo useamman vuoden ajan.